Aivopesulla maailmanrauha

Espanjalaisen Deconstructeamin The Red Strings Club on vahvasti dialogiin nojaava seikkailupeli. Sen keskiössä ovat kyberpunkin tutut teemat: vapaa tahto, ihmisyys ja taistelu suurkorporaatioiden dominoivaa otetta vastaan.

Kauan eläköön vastarintaliike

Tekijätiimin edellinen julkaisu Gods Will Be Watching esitteli jo studion kyvyn luoda uskottavaa käsikirjoitusta ja raskaita päätöksiä. The Red Strings Clubin vahvuudet lepäävätkin samoilla osa-alueilla. Lähitulevaisuudessa massiivinen teknologiayritys Supercontinent tarjoaa ihmisiin asennettavia moduuleita, joiden avulla omia kykyjään saa paranneltua. Jos vain taskun pohjalla on riittävästi kahisevaa, jokaiselle ominaisuudelle on olemassa implantti. Oli parannus sitten viehättävyyden tai kunnianhimon lisäämistä, sosiaalisen median taitamista taikka stressitasonsa korottamista.

Sattumien kautta Donovanin omistamaan, pelin nimeä kantavan baarin ovelle saapuu haavoittunut androidi, Akara-184. Supercontinent on päättänyt ajaa kaikille moduulien omistajille uuden päivityksen, joka poistaa surun, masennuksen, vihan ja pelon ihmisistä – ja koko prosessi tehdään tietenkin kysymättä asiakaskunnalta. Siinä missä megakorporaatio näkee operaation askeleena kohti ikuista utopiaa – maailmanrauhaa – Donovan ja hänen partnerinsa hakkeri Brandeis pitävät suunnitelmaa aivopesuna. Yhdessä kolmikko päättää estää prosessin ja pelastaa luonteenpiirteet, jotka tekevät ihmisistä ihmisiä. Mitä olisi elämä ilman surua? Mistä ihmisyys koostuu, ja syntyykö taidetta ilman tuskaa?

Ajoittain syvälliseksi ja jopa filosofiseksi ajautuvat keskustelut ovat The Red Strings Clubin ehdoton vahvuus, ja kyberpunkmaiset tulevaisuuden näkymät herättävät ajatuksia nykyteknologiastakin. Yhteiskuntamme luottaa päivä päivältä enemmän koneisiin ja tekoälyn ohjaamiin laitteisiin, joten pelin käsittelemät teemat ovat lähempänä meitä kuin kuvittelemmekaan. Samalla muutamatuntinen tarina käsittelee seksuaalisuutta ja suhteita lähimmäisiimme. Vähemmistöt ovat vahvasti läsnä tapahtumissa, vaikka asiaa ei nostetakaan millään tapaa korokkeelle.

Kolmessa vuorossa

Monivalintaisten keskustelujen lisäksi jokaisella kolmesta hahmosta on omat pelilliset osionsa. Suurimman osan ajasta istutaan retrohenkisen klubin tiskillä sekoittelemassa drinkkejä. Donovanilla on kyky loihtia juomayhdistelmiä, jotka ruokkivat nauttijansa henkistä tilaa ja sitä kautta saavat heidän avaamaan sanaisen arkkunsa. Jo valmiiksi stressaantuneelle korporaatiojyrälle kannattaa kaataa synkkyyttä lasin täydeltä. Pelaajan vastuulle jää drinkkien sekoittelu muutamasta raaka-aineesta, ja viinaa kaatuu todennäköisesti enemmän lattialle kuin pikkuriikkiseen lasiin. Homma on kiikkeristä kontrolleista huolimatta hauskaa. Kun asiakkaaltaan saa urkittua tärkeää tietoa oikean paukun avulla, fiilis on palkitseva. Salapoliisityön ohella jutellaan elämästä, unelmista ja ihmisyydestä. Omat vastaukset vaikuttavat tarinan etenemiseen, jota voi seurata punaisena, haarautuvana lankana valikosta.

Salapoliisityön ohella jutellaan elämästä, unelmista ja ihmisyydestä.

Akara sen sijaan asentaa takaumissaan ihmisiin moduuleita, jotka hän käsin muokkaa savityömäisesti. Ensin katsotaan asiakastiedoista toiveet, sitten valitaan implantti, jonka avulla ihmisyyden virheet korjataan ja lopuksi sorvataan moduuli oikean muotoiseksi. Parannuksissa voi itse päättää muutamasta eri vaihtoehdosta, ja aina valinnat eivät osu oikeaan. Silloin asiakas palaa takaisin päivitettyjen asiakastietojen kanssa. Akaralla on käytössään muutama eri muotoinen työkalu, joilla raaka-aineesta muotoillaan halutun muotoinen palikka. Kontrollit ovat kiikkerät, kuten baarimikon työssäkin, mutta Akaran osuudet ovat hyvin lyhyitä – ja pääpaino on moduulien ominaisuuksissa, eikä itse muokkaustyössä.

Brandeis sen sijaan luottaa hakkeroinnin voimaan. Sen lisäksi hän pystyy omaksumaan kenen tahansa äänen, jos hänellä on kohteensa terveystiedot saatavilla. Loppupuolella otetaankin puhelin käteen ja ongitaan tietoa soittelemalla korporaation johtoportaaseen vuoroin kenenkin äänellä. Mielenkiintoinen pulmailuosio on myös oivallisesti käsikirjoitettu, kun baarista tuttujen asiakkaiden persoonia pääsee hyödyntämään toisiaan vastaan. Käytössä on vanha lankapuhelin, joten numerotkin saa näppäillä itse, kunhan on ensin henkilöstöpäälliköltä tiedustellut teknologiajohtajan salaisen kotinumeron imitoimalla koodarineron ääntä. The Red Strings Clubin kaikessa tekemisessä on pääpaino dialogilla, jota sitten väritetään pienillä pelillisillä ratkaisuilla. Toimiva kombinaatio.

Nautittava ilman moduulia

Devolver Digital on julkaissut jo pitkään erinäköisiä ja oloisia pelejä. The Red Strings Club onkin hyvin omaperäinen seikkailupeli, jossa taidokkaalle dialogille annetaan elintilaa. Haarautuva juoni tarjoaa läpipeluuarvo toisellekin kierrokselle, sillä kaikkia tiedonjyviä ja käänteitä ei voi nähdä ensimmäisellä kerralla. Akaran osuudet ovat oikeastaan ainoa heikko vaikkakin lyhyt osuus. Muuten kyberpunk-teemainen nimike viihdyttää pari iltaa ja jättää myös ajateltavaa monitorin sulkeuduttua. Kaiken kruunaa kaunis pikseligrafiikka sekä tunnelmallinen ääniraita. Deconstructeamin teos tekee vaikutuksen – ja mielipaha pysyy poissa ilman teknologisia ehostuksiakin.

ladataan kommentteja...