Ei konsolisukupolvea ilman kolosseja

Pelisuunnittelija Fumito Uedan ansioluettelo koostuu periaatteessa kolmikosta Ico, Shadow of the Colossus ja The Last Guardian. Tarinoista pienistä sankareista isojen, mystisten haasteiden edessä. Trion keskimmäinen julkaistaan nyt PlayStation 4:lle alusta asti uudelleenrakennettuna uusioversiona.

Kaiken takana on nainen

Shadow of the Colossus on Icon henkinen jatko-osa, mutta ajallisesti se sijoittuu ennen Uedan debyyttijulkaisua. Mustalla hevosella ratsastava soturi saapuu hylättyyn temppeliin mukanaan liinaan kääritty nuoren neidon ruumis. Tarujen mukaan pyhän rakennelman keskiössä oleva entiteetti, Dormin, kykenee herättämään kuolleet – mutta kuten arvata saattaa, ihmiskohtaloon puuttuminen ei ole ilmaista. Dormin halajaa suurten kolossien kukistamista maksuksi palveluksistaan. Tarinan päähahmo Wanda rientää rohkeutta vaativaan tehtävään apunaan vain miekka ja jousipyssy.

Kerrostalon kokoiset kolossit ovat eläinmäisiä, uniikkeja otuksia – kiven ja elävän kudoksen yhdistelmiä, joita useimmiten peittää osittainen karvapeite. Vastaan asettuu niin käärme, valtava lintu kuin pystyssä kävelevä, nuijaa heiluttava jättiläinen. Jokainen taistelu on erilainen, vaikka päämäärä on sama: kolossin kuolema. Vastuksella on aina heikko kohta, johon tarpeeksi monta kertaa miekalla iskemällä otus kukistuu. Haaste onkin päästä jätin selkään ja paikallistaa sinisenä hohtava Akilleen kantapää. Shadow of the Colossus on sisimmiltään toiminnallinen pulmailu, joka sisältää reilun tusinan eläviä, liikkuvia puzzleja. Yhden kaaduttua edessä häämöttää seuraava.

Sukupolvesta toiseen

Amerikkalainen Bluepoint Games vastasi pelin remasteroinnista PlayStation 3:lle, ja nyt sama studio on saanut kunnian rakentaa Team Icon maineikkaan seikkailueepoksen alusta asti nykykonsoleita silmällä pitäen. Tarinallisesti ja pelillisesti Shadow of the Colossus on suora käännös modernilla otteella. Näkyvin ero on tietenkin graafinen loisto, mutta myös kontrollivaihtoehdot päivitetään nykyaikaan. Hahmon ohjaaminen tuntuukin hyvältä, eikä siinä esiinny samanlaista kulmikkuutta kuin uudemmassa The Last Guardianissa. Nostalgianälkäiset voivat viipottaa tasankojen poikki vuoden 2006 näppäinyhdistelmillä. Lisäksi pelaajat saavat nauttia kuvaustilasta, kuten useissa nykysukupolven julkaisussa on ollut tapana.

PlayStation 4 Pro -pelaajia hemmotellaan joko 60 ruudun päivitysnopeudella tai paremmalla resoluutiolla, ja pääsevätpä 4K HDR -televisioiden omistajat nauttimaan rikkaammasta väriloistosta, vaikkei konsolin nimen perässä lukisikaan Pro. Uusioversio näyttää kerta kaikkiaan upealta rullaten tasaisen varmasti ilman ruudunpäivitysongelmia – jopa peruspleikkarilla. PlayStation 2 -versio kärsi ajoittain huomattavasta nykimisestä, joten optimoitu lopputulos on tervetullut parannus. Mutta onko emopelin tunnelma saatu tuotua mukaan käännökseen?

Luonnon äärellä

Uedan vahvuus on aina ollut maailmojen ja olentojen henkiin herättämisessä, eikä Shadow ole poikkeus. Luottoratsu Argo kirmaa väsymättömästi taistelusta toiseen Wanda selässään. Vihreät niityt, pilviset taivaat ja hiljalleen ujeltava merituuli herättävät vapauden tunnetta kavioiden tasaisen kopseen rytmittäessä matkaa. Fiilis on katossa, kun haukka liittyy ensimmäistä kertaa liitelemään matkaavan parivaljakon yläpuolelle. Siinä missä pulmamaiset taistelut jättejä vastaan ovat jännittäviä ja välillä hengästyttävän hektisiä, siirtymätaipaleet kielletyn – mutta niin kauniin – maan läpi ovat yhtä ihastelua ja nautintoa. Argon harja hulmuaa realistisesti pienen soturin roikkuessa hevosen kaulassa.

Shadow of the Colossus luottaa tekijätiimin nimikkeille tyypilliseen tapaan mystiikkaan ja hienovaraiseen tarinankerrontaan. Dialogia on hyvin vähän – ja kaikki tekstitetty myös suomeksi – eikä kertomus aukea vasta kuin loppua kohden. Toisaalta mahtipontinen ääniraita elää tapahtumien kulussa mukana värittäen Daavid vastaan Goljat -hetkiä. Peli ei ole missään nimessä täydellinen, sillä samat alkuperäistä vaivanneet puutteet ovat edelleen läsnä. Valtava maailma on yksityiskohtainen ja kutsuva, mutta loppujen lopuksi kovin autio. Uusioversioon on tosin piilotettu ainakin yksi Trico-aiheinen easter egg, joka sitoo The Last Guardianin samaan universumiin Icon ja Shadow of the Colossuksen kanssa. Lisäksi kamera temppuilee ajoittain, eivätkä näppäinyhdistelmät iskostu helposti selkärankaan. Pienet valituksen aiheet eivät kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että eeppistä seikkailua on ilo pelata.

Älä kieltäydy kolmesti

Sanakirja määrittelee klassikoksi teoksen, joka on arvostettu, ajaton ja herättää tunteita. Tämän määritelmän perusteella Shadow of the Colossuksen voi helposti lokeroida klassikoiden joukkoon, vaikka videopeleissä ajattomuus toteutuu eri tavalla kuin esimerkiksi kirjallisuudessa. Uedan vuoden 2006 alkuperäisluomus on vaikuttava ja omintakeinen, mutta teknisesti siinä näkyy ajan hammas.

Bluepointin PlayStation 4:lle loihtima käännös kunnioittaa ihailtavasti lähdeteosta ja säilyttää niin sen tunnelman kuin taian. Maailma on yksityiskohtainen ja jumalaisen kaunis, eikä nimikkeen perusidea ole menettänyt vaikutustaan: jättimäisten kolossien kaataminen tuntuu samalla jännittävältä ja kovin haikealta. Shadow of the Colossuksen uusintaversio onkin mainio hankinta, oli sitten kokenut seikkailun ennen tai ei. Viiden tähden peli vuonna 2006, 2011 ja 2018!

Galleria: 
ladataan kommentteja...