Kasaritappaja ja seitsemän uhria

Miltä kuulostaa mökkireissu Crystal Laken järvimaisemissa? Otetaan rennosti, korkataan pari olutta ja loppuillasta nauretaan leirinuotiolla urbaanille legendalle hullusta tappajasta nimeltä Jason Voorhees. Jännitys saa hormonit jylläämään ja veren liikkeelle. Mikä voisi mennä vikaan?

Kuka viimeksi nauraa?

Eipä naurata kauaa, kun yksi tunnistettavimmista Hollywood-hahmoista saapuu murhaamaan leiriohjaajia yön pimeinä tunteina. Friday the 13th on 1980-luvulla alkunsa saanut slasher-kauhuelokuvien sarja. Itse elokuvat eivät tosin ole yhtä tunnettuja kuin veritekoja suorittanut, lätkämaski naamallaan pelkoa herättänyt Jason. Jotain elokuvien hengestä kertoo, että The Final Chapter -lisänimellä varustetun osan jälkeen julkaistiin reilu puoli tusinaa leffaa ilman suurempaa laatustandardia. Siitä huolimatta kulunut jääkiekkonaamio herättää edelleen kunnioitusta ja hermostuneisuutta.

Tähän faktaan nojaa myös Gun Median ja IIIFonicin yhteisprojekti Friday the 13th: The Game, jossa veri roiskuu ja teinit kirkuvat. Teoksen idea on suhteellisen suoraviivainen: moninpeliin mahtuu kahdeksan pelaajaa, joista yksi arvotaan Jasoniksi ja loput ovat hengestään taistelevia leiriohjaajia. Aikarajan puitteissa massamurhaaja yrittää päättää kaikkien päivät, kun taas kuvaannollisesti päättömät nuorukaiset pohtivat keinoa paeta taikka selvitä poliisien saapumiseen asti. Yksinkertainen lähtökohta kuulostaa paperilla erinomaiselta ja parhaimmillaan päästäänkin lähelle viihdyttävää selviytymiskauhua, mutta matkan varrella on monta karhunrautaa väisteltävänä – kirjaimellisesti.

Juokse tai kuole

Suurimman osan ajasta pelaaminen tapahtuu pelkän todennäköisyyden takia leiriläisellä. Yksinkertaisen alkudemon jälkeen pelaajat jaetaan ympäri avointa kenttää, jonka jälkeen piileskely ja selviytymistaistelu voi alkaa. Liikaa meteliä ei kannata aiheuttaa, mutta samaan aikaan on oltava tehokas välttääkseen brutaalin kuolinanimaation. Sisätiloissa on paljon apuvälineitä, aseita ja pakokeinoihin tarvittavia esineitä. Jokaisessa kentässä on pakoauto tai -vene, mutta ne tarvitsevat bensaa, avaimen ja elävän kuskin. Lisäksi puhelimen voi korjata ja soittaa poliisit. Tiimityöllä pääsee pitkälle, jos vain joku satunnaisista nettitutuista haluaa kulkea käsi kädessä. Kauhugenren henkeen sopii hyvin selviytyjien yksinäinen – tai pitäisikö sanoa kliseinen – haahuilu pitkin pimeitä polkuja.

Ja kun Jason iskee, on oltava hereillä. Ovia voi teljetä hidastamaan saalistajan pääsyä sisälle, kaappiin tai sängyn alle voi piiloutua ja viimeisenä oljenkortena on iskeä murhanhimoista tappajaa putkella päähän, jotta saa pari sekuntia etumatkaa piileskelylleen. Yli-inhimillisen Jasonin tappaminenkin on tehtävissä, joskin se on melkein mahdotonta. Pelaaja pystyy haalimaan samanaikaisesti kolme esinettä haltuunsa. Näistä ehdottomasti luotettavin on papattimatto, joka lamauttaa hyökkäävän vastuksen hetkeksi. Pakoon voi juosta, mutta kestävyysmittari näyttää nopealla tahdilla tyhjää.

Tapan kaikki

Entäpä Jason sitten? Kaappimainen raakalainen saalistaa uhrejaan neljän erikoiskyvyn avulla. Hiljainen psykopaatti voi havaita missä rakennuksissa tai missä ilmansuunnassa nuoret liikkuvat. Jason voi lisäksi teleportata paikasta toiseen, vaania saaliitaan yliluonnollisella liikkumistahdilla tai hiljentää hetkeksi pelaajia varoittavan, painostavan musiikin. Kaikilla näillä kyvyillä on omat mittarinsa, jotka palautuvat hiljalleen. Pelkästään erikoisvoimiin ei voi siis luottaa, vaan välillä on otettava käyttöön raaka voima.

Teljetyt ovet murretaan muutamalla iskulla, ikkunat saa hajotettua jolloin vastapelaajien pakeneminen niistä aiheuttaa kivuliaita havereita ja muutama heittoveitsikin on eksynyt vyölle. Vihdoin kun Jason pääsee kuristusetäisyydelle, avautuvat monimuotoiset tappoanimaatiot oikeuksiinsa. Jos johonkin Friday the 13th: The Game on panostanut, niin nautittaviin lopetusliikkeisiin. Välillä kirkuva naisenalku saa kengästä takaraivoon, toisinaan koulun urheilutähti poltetaan nuotiossa. Kaikki on tehty lähdemateriaalia mukaillen.

Camp-henkinen kauhu kannattaa nauttia mieluummin elokuvien muodossa.

Sekä tappajaa että selviytyjiä palkitaan kaikista toiminnoista kokemuspisteillä, joilla avataan uusia hahmoja sekä kykyjä. Hiljalleen onnistumismahdollisuuksiaan pääsee hilaamaan ylöspäin pienten parannusten muodossa – tai ainakin paremman näköisenä. Kannattaakin notkua pelin loppuun asti, vaikka kuolisi ensimmäisellä minuutilla. Jo pelkästä osallistumisesta palkitaan, ja aina on mahdollisuus päästä takaisin peliin neljännessä elokuvassa debyyttinsä tehneen Tommy Jarvisin kehossa. Yhdesti laukeava haulikko olallaan kulkeva sankari saatetaan kutsua kesken pelin auttamaan, ja joku jo kuolleista osallistujista pääsee uudelleen Crystal Laken maisemiin vain ehkä kuollakseen toistamiseen.

Milloin otat tuon maskin naamalta?

Sitten niihin ongelmiin. Kasarihengessä Friday the 13th: The Game näyttää hyvin rosoiselta, vaikka VHS-aikakaudelta tutut häiriöt ruudussa istuvatkin yleisilmeeseen juuri oikein. Unrealin päälle rakennettu nimike on animaatioiltaan todella kömpelö ja sama kulmikkuus tuntuu kontrolleissa asti. Hahmot juoksevat epämääräisesti, eikä ovien avaaminen tai esineiden käyttäminen ole helppoa. Nappia pitää painaa juuri oikeassa kohdassa, jotta homma rullaa eteenpäin. Pelaaminen vaatii ajoittain huumoria, sillä pienen kivikon ylittäminen kiireessä tai autolla pensaaseen juuttuminen ovat sääntöjä, eivätkä poikkeuksia. Parhaat naurut herättää pelihahmojen kauhusta vääristyneet kumiset naamat.

Jos visuaalipuoli on hataralla pohjalla, niin musiikit sentään pitävät tunnelmaa yllä. Jasonin lähestyessä piinaava taustatunnari herää henkiin varoittamaan vaarasta. Muuten efektit koostuvat yksittäisistä huudoista ja tavanomaisista miljöön äänistä. Kovin monipuoliseksi äänimaailmaa ei voikaan kehua, ja sama pätee kokonaisuuteen. Hyvin nopeasti toiminta kääntyy liian samankaltaiseksi suorittamiseksi.

Jatko-osaa odotellessa

Selviytymisepelien joukossa Friday the 13th: The Game on mielenkiintoinen tuttavuus, jota ei ole vain kovin kiva pelata huonojen kontrollien ja kiikkerän kameran takia. Lisäksi se alkaa toistaa itseään hyvin nopeasti, eikä buginen lopputuote naurata toivotulla tavalla. Nettikoodin keskinkertaisuus muodostaa välillä harmaita hiuksia, kun odotusaulassa saa istuskella tovin, jos toisenkin.

Pelin idea on todella hyvä, ja ajoittain hysteerinen Jasonin pakoilu onkin nautittavaa – kyseisiä hetkiä on vain aivan liian vähän. Tekijät ovat lupailleet päivityksiä, laajennuksia ja jopa yksinpelimuotoa, mutta tällä hetkellä Friday the 13th: The Game on muutaman illan hupia. Camp-henkinen kauhu kannattaa nauttia mieluummin elokuvien muodossa.

ladataan kommentteja...