Sony PlayStation Platinum Wireless Headset vs Sony PlayStation Wireless Stereo Headset 2.0

Satkun vai parin peliluurit? Yllätysvoittaja!

Kuinka Sony PlayStation Wireless Stereo Headset 2.0 pärjää Sony PlayStation Platinum Wireless Headsetille? Selvyyden nimissä luurimallit tunnettakoon tekstissä tästedes Stereona ja Platinumina. Hintaeroa on tuplat — jälkimmäisen eduksi... tai haitaksi. Miten tuon haluaakaan ottaa.

Oheislaitemarkkinoilla on selkeä kahtiajako: on "varmat valinnat", sekä vaihtoehtokrääsä. Jäljempi on siinä mielessä mielenkiintoisempi kööri, että matalampien hintojen viidakosta voi oikeasti löytyä se hiomaton timantti — erehdyksen ja yrityksen kautta. Samaan hengenvetoon on mainittava, että laatutuotteet (eli paikkansa jo oheislaitemarkkinoilla vakiinnuttaneet tuotemerkit) eivät välttämättä tarjoa aina aivan sitä mitä olettaisi. Sielläkin yritetään välillä uutta, mikä sinänsä on erinomaisen fine, mutta välillä mennään metsään niin että Up in the Ass of Timot ovat pientä.

Kas, tässäpä ollaan jälleen rahan parissa jakamassa butthurttia. Tai siis, kuluttajaneuvoja kanssapelaajille tietysti.

Takavuosina populaariseen rajapintaan pyristellyt Beats by Dre -kuulokkeet ovat vain yksi – joskin se kuuluisin – esimerkki siitä, mitä laitteen valmistuskustannukset voivat olla suhteessa laitteen myyntihintaan. Tottahan toki markkinointihepales älähtää, että värkkäyskulujen lisäksi yrityspoloinen joutuu logistiikkamaksujen, markkinointikulujen, henkilöstöpalkkojen ja ties minkä eläkemaksamisen ja vakuutuksien runtelemaksi.

Siksi on erityisen ja äärimmäisen tärkeää, että kun laite vihdostaviimein päätyy kaupan hyllylle, voidaan sen myyntihinnalla valmistaa tehtaalla 20 kappaletta samaa tuotetta. Vähintään.

Ei se joka pyytää, mutta se joka maksaa.

Aikuistumisen kynnyksellä

Ja tässähän se homman juju on. Vielä nykyään näkee oheislaitevalmistajia, jotka pyrkivät herättämään yleisön mielenkiinnon tuotteen ulkoasulla. Naurettavasti "siisteiksi" koristeltuja luureja näkee vielä paljon, mutta trendi on selkeästi irtaantumassa lelumaasta. Konsolipuolen mikrofonikuulokeratkaisut ovat tuntuneet useamman konsolisukupolven ajan kompromisseilta, joiden seasta ei ole löytänyt kuin parhaimmillaan "ihan ookoo" -tason ratkaisuita.

Ei sinänsä ihme, sillä joillekin konsolilaitevalmistajille pelaajien välinen chatti on vielä tänäkin päivänä täysin mystinen käsite.

*krhmnintendokrhm*

Viimeisen muutaman vuoden aikana oheislaitteiden taso on noussut hurjalla tavalla. Ehkä asiaan on vaikuttanut se, että perinteiset Hi-Fi-maailman wanhat tekijät kuten Sennheiser ja Audio Technica ovat saapuneet apajille. Tai kenties tuulta purjeisiin ovat lisänneet V-Modan kaltaiset uudet laitevalmistajat, jotka tähtäävät suoraan laaturatkaisujen tyhjiöön.

Sonyn visio

Yleisesti ottaen minkä tahansa luurinvalmistajan mallien rinnakkaistestaaminen on mielenkiintoista puuhaa — jos on edes puoliverinen hifistinörtti. Malliston keskinäinen vertailu auttaa myös löytämään niistä muita ominaisuuksia, joita ei pelkästään yksiä kuunnellessa hoksaa. Sonyn Stereo ja Platinum -mallit ovat kuitenkin sen verran identtisiä, että hankalaksi menee.

Stereot sijoittuvat 80 - 99 euron välimaastoon, siinä missä Platinumeista saa pulittaa 150 - 200 akanaa.

Lähtökohtaisesti molemmat luurit sijoittuvat pelikuulokespektrin "keskikastiin". Stereo-malli julkaistiin aikaisemmin, ja myöhemmin tulleella Platinumilla Sony pyrkii paikkailemaan aikaisemman mallin ongelmia sekä tavoittamaan äveriäämpää ostopotentiaalia.

KUVA: Stereo-mallit

Käytettävyydeltään luurit ovat lähellä toisiaan. Platinum on ulkoisesti enemmän retro jyrkemmän habituksensa puolesta, siinä missä Stereo on muotoiltu suoraan muoviselle Beats-generaatiolle.

Molempien luurien painikkeet ovat huonot, mutta hieman eri syistä. Stereon napit ovat kohoumia kumisen pintapäällysteen alla, eivätkä täten kovin tarkkoja käyttötuntumalta. Ihan niin hömelöllä tasolla ei olla, mitä joidenkin pädi-laitteiden ympäröivien suojusten kanssa. Nappeja kun saa painaa naama irvessä ja silti tapahtuu jotain päinvastaista.

Platinumissa on selkeä vipumaisempi meininki, mutta napit tuntuvat haurailta. Kummallisia ja ala-arvoisia toteutuksia molemmissa.

Rakenteellisesti luurit eivät ole erityisen jykeviä, vaikka näyttävätkin siltä. Jättimäisessä kuupassa muovisempi Stereo-malli natisee saumoissaan huomattavasti enemmän kuin tyyriimpi sisarensa. Kupit eivät myöskään ole kummassakaan erityisen suuret, mutta peittävät toki useimmat korvaparit. Materiaali on molemmissa synteettistä, mutta Stereo-mallit ovat yllättäen mukavammat päässä. Platinumien nahkaviritelmä liimautuu kalloon, joten jos on herkästi hikoilevaa sorttia, niin näillä saa varmasti aikaiseksi sen "pää aromipesässä" -fiiliksen.

KUVA: Platinum-mallit

Luurit ovat kestäneet normaalia käyttöä hyvin, vaikka rakenne antaisikin pientä huolenaihetta. Muovi natisee ja kolisee, eivätkä Sonyn headsetit varsinaisesti painoillaan vakuuta — koska kaikkihan tietävät, että laadukas elektroniikka on etunenässä painavaa.

Kuulokkeiden kanssa tulee ihmeteltyä, että miksi laitevalmistajat karttavat avoimen mallin ratkaisuita. Ne eivät hiosta niin paljoa, ja ennen kaikkea heikomman audiotekniikan vajavuudet eivät tule niin peittelemättömästi julki kuin suljetussa kupissa. Tietysti avoimet kuulokkeet päästävät ympärille hieman ääntä ja pelaaja kuulee myös ulkopuolisia ääniä helpommin — en kuitenkaan mene takuuseen, että käsky "syömään!" menisi paremmin perille, vaikka sen kuulisi selvemmin.

Rakenne, suunnitteluratkaisut ja materiaalien laatu: Stereo: 2/5 — Platinum: 3/5

First World Problems

Luurien paras ominaisuus on yhteinen: kummassakaan ei ole mikrofonitankoja törröttämässä. Tällä on kaksi selkeästi positiivista seurausta.

Uno: pelaajan ei tarvitse asetella mikrofonia suun liepeille ja kysellä miten kuuluu, sillä oletusarvoisesti homma toimii.

Dos: pelaaja voi tunkea kaksin käsin sapuskaa nassuun ilman, että hammas lohkeaa mikrofonin eksyessä suuhun.

Alkuun mietityttänyt "mikrofonittomuus" oli miellyttävä yllätys. Koskaan ei ole tarvinnut mikrofonia korjata siksi, että ääni olisi kuulunut huonosti tai olisi muutoin tuhissut mikrofoniin hengittäessään. Pitäisi olla joku verkkopelaamisen yleissäännöstö, joka estää ketään hieromasta nenäkarvoja mikrofoniin tai muutoin huokailemasta siihen tarpeettomasti. Sony, you win this round!


KUVA: vastaanottimet vasemmalta: Stereo, Platinum

Olen omakohtaisesti monien asioiden suhteen minimalisti ja olkkarissa en jaksa katsella ylimääräisiä johtoja lattialla tai täyttää tv-tasoa ylimääräisillä härpäkkeillä. Peliluurikikkailu lukeutuu tähän. Sonyn kuulokkeiden kanssa elämä oli niin vaivatonta kuin tällä hetkellä mahdollista: luurit irti latauspiuhasta ja päähän. That's it. Ei mitään muita piuhavirittelyitä tai vastaanottimien aktivointeja.

Luurien käyttövaivattomuus on kiitettävän puolella, joskin alkuun manuskaa joutui hieman kertaamaan luurien käyttölogiikan perässä. Konsoli näyttää melko vaivattomasti kuitenkin sen, että mitkä äänitilat yms. pelaajalla on käytössä. Ruudun ylälaitaan läpsähtää perinteinen infoboksi hetkeksi.

Molemmat luurit yhdistetään konsoliin donglen, eli USB-paikkaan työnnettävän muistitikun kokoisen vastaanttomen kautta. Ensimmäistä Bluetooth-paritusta voi joutua harjoittelemaan, sillä kalliimpien luurien kanssa touhu takkusi pahemman kerran. Johtoa joutui kokeilemaan kuulokkeiden ja konsolin välille useamman kertaa ja kävi se pahin: homma lähti toimimaan, ilman että mitään selkeätä syytä tälle vatkaukselle löytyi.

Käyttömukavuus pelatessa: Stereo 5/5 — Platinum 5/5

Yhden hitin ihme

Stereo ja Platinum sisältävät kumpainenkin ripauksen Sonyn pelaajille suunnattua uusinta audiotekniikkaa. Korkeimmalla salossa liehuvat virtuaaliset äänitilat 7.1. Surroundin ja 3D Audion muodossa. Kumpikaan ei kenenkään maailmankuvaa mullista, mutta ne eivät ainakaan vääristä ääntä kuten useiden muiden kilpailevien ratkaisujen hienoudet.

Tämä on pahin synti, johon usein sorrutaan.

Kärjistetysti voisi sanoa, että moderni hifi on usein melko kaukana varsinaisesta Hi-Fi-termistä. Netin harrastajapiirit intoilevat milloin mistäkin ja on hämmentävää huomata, että kuinka harvoin innostuksen kohteilla on mitään tekemistä paremman äänen kanssa. Kysymys on useimmiten siitä, että äänisignaalia käsitellään tavalla, mihin kuulijat eivät ole tottuneet. SEKSIVAU!-efektiä tavoitellessa ääntä kohdellaan kaltoin armotta, koska:

Se on SEKSIVAU! Ja SEKSI myy!

Sonyn luurien surroundit ovat paljon hyväksyttävämpää kuin mihin hivimualimassa saattaa pahimmillaan törmätä. Surroundit eivät yleensä "riko" ääntä samassa mittakaavassa, sillä äänellä on näissä tapauksissa pakko olla myös informatiivisia ominaisuuksia. Sen on kerrottava pelaajalle, että (about) mistä suunnasta joku juoksee kimppuun. Äänen on oltava tunnistettavissa.

Sony vie asiaa rahtusen pitemmälle, sillä joihinkin peleihin on tarjolla ääniasetukset erillisen äpin kautta. Siis ladattavan sovelluksen. Nämä äpin ääniasetukset muuttavat hieman painotuksia, kuinka joidenkin pelien äänet kuuluvat. Ei tässä edelleenkään kenenkään tajuntaa olla räjäyttämässä, mutta onhan se aina kiva huomata kuinka jotkut kehittäjät ajattelevat näitä asioita. Täytyy mainita, että sovelluksessa on ääniasetukset vain muutamalle pelille. Valtaosa joutuu tyytymään "normaaliin äänentoistoon".

Miltä nämä sitten kuulostavat?

Ohuelta, mutta yksityiskohtaiselta. Hurjimmille bassoritareille näitä ei pysty suosittelemaan, mutta jos arvostaa äänessä tarkkuutta ja kirkkautta saattaa näistä löytää etsimänsä. Äänimaisemaa voi kuvailla AKG-laitevalmistajan suuntaan laihaksi, mutta sitä on enemmän. Leveäksi tai täyteläiseksi sitä ei sovi kutsua, vaan venytetyksi. Vähän kuin vedellä jatketut mäkkäreiden sun muiden limpsat — toimii hyvin janon iskiessä.

Ylä- ja keskiäänet ovat pääosassa. Matalammat taajuudet loistavat poissaolollaan lähes tyystin. Räjähdykset kuulostavat räjähdyksiltä, mutta yltiöpäisen bassolla mälläämisen sijaan ääni on molemmissa luureissa ensin informatiivinen, sitten vasta fiilistelevä. Matalampien taajuuksien puuttumisen vuoksi sointi ei ole koskaan erityisen realistinen tai luonnollinen. Ääni on kaikkea muuta kuin "lämmin" — ennemmin kylmän analyyttinen.

Luureja ei voi suositella musiikin kuuntelemiseen. Molemmat luurimallit ovat selvästi pelien ja elokuvien oheistuotteita.

Äänenlaatu: Stereo 2/5 — Platinum 2/5

Ääniä tuntemattomista suunnista

Mihinkään hifistiseen taivaaseen kuulokkeet eivät johdattele, mutta ne toimivat varsin näppärinä työkaluina pelatessa. Luit oikein: työkaluina. Äänestä ei näiden kanssa pääse nauttimaan.

Mutta tarviiko nauttiakaan?

Pelit ovat pelejä ja niissä etunenässä rytisee. Kuulokkeita on tarkasteltava enempi pelaamisen työkaluna kuten peliohjainta.

Tarkastellaanpa asiaa seuraavalla tavalla: PC-puolella on tavallista, että jonkun verkkoräiskinnän innokas pelaaja laskee pelin visuaaliset mittarit minimiin. Miksi ihmeessä? Koska on mahdollista, että peli pyörii paremmin, yhteys palvelimelle päivittää vihollisen nopeammin ruudulle, eikä mikään ylipitkä ruohonkorsi kätke piilossa olevaa vihollista.

Kaikki nämä asiat auttavat pelaajan suoritusta. Samassa hengessä Sonyn luurit ovat hyviä työkaluja, sillä hyvin ja selkeästi kuultua ääntä jonkun askeleista voi verrata lähes hämähäkkivaistoon. Erityisesti ammuskelupeleissä on tärkeätä kuulla, että missä suunnassa laukaukset paukkuvat.

Markkinoilla on iso pino kilpailevia tuotteita. Siis todella iso. Yhdellä laitevalmistajalla on useita kuulokemikrofonituotteita useissa eri hintaluokissa. Joissain malleissa on surround-tuki ja taas toisissa ei, mutta ne ovat vastavuoroisesti langattomat, siinä missä kolmannet ovat pelkästään perinteiset 2.0 stereo-luurit, mutta niissä on ylivoimaisesti paras äänenlaatu.

Surroundit ja muut erikoistoiminnot aiheuttavat usein pelonsekaisia tuntemuksia jos ne ovat pakkausten pinnassa se ykkösmyyntiargumentti. Vielä jokunen vuosi sitten, sitä pystyi viisastelemaan, että parhaimmatkaan luurisurroundit eivät vastaa edes huonoimpia perinteisiä kotiteatterikokonaisuuksia. Asian laita ei ole enää näin mustavalkoista. Surroundiluurit kehittyvät paremmiksi siinä missä markkinat ovat turpeina edullisista perinteisistä kotiteatterisarjoista, joiden suoritustaso on marginaalista.

Toinen keskustelu käydään wanhan coulucunnan hifistien ja modernien tehokäyttäjien välillä: voiko nykyiset teknologiavermeet olla yhtä hyviä kuin aidot Hi-Fi-kuulokkeet perinteisessä 2.0-stereokuvassaan?

Pelaamisen tukityökaluna: Stereo 4/5 — Platinum 4/5

Kantsiiks ostaa?

Missä tahansa varustelupuuhassa pätee se universaali sääntö: halvalla ei saa hyvää.

Sonyn luurien osalta tätä asiaa voi tarkastella jossain määrin siten, että tässä tapauksessa melko hyvä ratkaisu on melko edullinen, muttei suinkaan täydellinen. Tarjouksessa ollessa luurit ovat jopa suositeltavia. Puhun tässä tietysti Stereo-mallista, sillä Platinumit ovat turhat. Rakenteelliset uudistukset eivät muuta sitä faktaa, että luurit päässä eroja ei edes huomaa. Hypistellessä kyllä, mutta kuka tällaiset ostaa pelkästään hieroakseen niitä käyttämisen sijasta?

Muotipuolta mietiskellessä näissä on nykytrendin piirteitä paljon, mutta Platinumien teräspanta lämmittää perinteisemmän paatuneen hifistin sydäntä enemmän kuin muovinen hiuspanta.

Platinumien hitusen pitempi luvattu toiminta-aika on aika turha argumentti, sillä unohduksen kautta pelaajat ovat oppineet laittamaan luurit lataukseen pelaamisen päätteeksi. Useimmiten. Platinum-malleja ei yksinkertaisesti voi suositella — ei pelkästään siksi, että saman saa halvemmalla Stereo-malleissa, mutta markkinoilla on kalliimmassa hintaluokassa jo paljon, paljon, paljon parempia vaihtoehtoja. Tämän lisäksi Platinumit eivät (kuulemma) toimi PlayStation 3 -pelikonsolilla, toisin kuin Stereo-mallit.

Edustavatko Stereot sitten parasta hinta-laatua?

Pirun vaikea kysymys. Satunnaisena konsolipelaajana voisi erittäin herkästi sanoa, että kyllä. Ne ovat toimiva työkalu pelaamiseen: ääni on kertovaa ja niiden kanssa voi keskittyä nopeasti olennaiseen. Kummallakaan mallilla ei ole mitään asiaa musiikinkuuntelun tai aidosti laadukkaan äänen maailmaan.

Pelaajan rahelle vastinetta: Stereo 4/5 — Platinum 2/5

ladataan kommentteja...